

Uraohjausta etänä – selkeyttä ja uutta suuntaa työelämään
Työelämä on muovautuva tarina, ei ennalta käsikirjoitettu uraputki. Kaipaako tarinasi uuden luvun, pysähdyksen tai kokonaan uuden käänteen?
Uraohjaus on ammatillinen pysähdyspaikka, kun haluat löytää takaisin työn ilon tai pohtia arvojesi mukaista urapolkua. Koulutettuna uraohjaajana autan sinua tunnistamaan vahvuutesi ja jäsentämään vaihtoehtojasi dialogisen keskustelun sekä oivallusta tukevien harjoitusten avulla.
Ohjaan paljon kokeneita asiantuntijoita, jotka kaipaavat uravalmennuksen kautta muutosta tai merkityksellisyyttä uralleen. Minulla on kuitenkin pitkä kokemus nuorten aikuisten parissa, ja autan myös työuran alkuvaiheessa olevia urasuunnittelussa ja ammatinvalinnassa.
Toimin Tampereella, mutta tarjoan uraohjausta ja -valmennusta etäyhteydellä koko Suomeen.
Mitä uraohjauksessa tapahtuu?
Aloitus ja tavoitteet
Ensin tutustumme tilanteeseesi ja mietimme, miten voisit hyötyä tapaamisistamme. Räätälöin sisällön sinun tarpeisiisi sopivaksi.
Työskentelen dialogisesti ja voimavarakeskeisesti eli autan sinua kirkastamaan omat vahvuutesi ja ratkaisusi yhteisen pohdinnan kautta. Täydennämme pohdintaa oivalluksia tukevilla harjoituksilla.
Yhteistyömme voi sisältää esimerkiksi:
- Työtoiveiden ja arvojen kirkastamista
- Omien vahvuuksien ja osaamisen tunnistamista (ja sanoittamista)
- Tukalalta tuntuvan uratilanteen purkamista
- Konkreettisten askelten ja urasuunnitelman laatimista
- Kohdennettu uravalmennus täsmäaiheeseen, esim. työnhakuun (CV, hakemus, haastattelu)
- Opiskeluvaihtoehtojen kartoittamista
Käytännön asiat
Tapaamme etäyhteydellä kameran välityksellä. Yksi tapaaminen on kestoltaan 60 minuuttia. Voimme edetä tapaaminen kerrallaan tai sopia tavoitteisiisi sopivasta prosessista.
Hinta: 90 € / 60 min.
Maksuton tutustuminen
Voit varata ilmaisen tutustumisajan tai jättää yhteydenottopyynnön – näin voit varmistua, että olen oikea henkilö auttamaan sinua.
Asiakkaan kokemus yhteistyöstä:
Olen ohjaukseen osallistumisen jälkeen löytänyt itselleni uuden työn. Saamani tuki ja käydyt keskustelut auttoivat selkiyttämään omia toiveita ja ajatuksia työuran suhteen. Ja näin ollen edesauttoivat sitä, että ryhdyin konkreettisesti edistämään asioita.

Voit varata maksuttoman tutustumisajan varmistuaksesi siitä, että kemiamme ovat kohdillaan ja olen oikea henkilö auttamaan sinua.
Vai haluatko keskittyä nykyiseen työhösi ja työhyvinvointiin?
Täältä voit lukea työnohjauspalveluistani: TYÖNOHJAUS

Uraohjaaja 14 vuoden kokemuksella
Olen työskennellyt pitkään ura- ja opinto-ohjaajana ja auttanut aikuisia ja nuoria tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja tekemään valintoja. Uskon vakaasti siihen, että jokaisella ihmisellä on ainutlaatuiset vahvuutensa – niistä pitää vain ottaa selvää.